Toinen Maanantai

Tervehdys TaSOlaiset ja hyvää Toista Maanantaita! Olettehan kaikki jo kieli pitkänä odottaneet tämän vuoden ensimmäistä blogikirjoitusta? Tämänpäiväinen kirjoitus ei valitettavasti tarjoa suuria filosofisia mietelmiä tai tulikivenkatkuista poliittista paatosta. Käytän häikäilemättömästi tilaisuuteni blogivuoden avaajana esitelläkseni hieman tulevaa TaSOkasta vuotta.

Tämä vuosi tulee sisältämään tietenkin keskustelua kirvoittavia kannanottoja sekä TaS…apuolisesti tapahtumia eri puolella Suomea. Aluetapahtumien ja paikallisten opiskelijatoimijoiden tapaamisen lisäksi syksyllä on tietenkin edessä TaSO-päivät. Vaikka viime vuoden päivät olivat, ainakin palautteen perusteella huikea menestys, yritämme toki parhaamme mukaan ylittää meille asetetun riman.

Seuraavaksi haluan esitellä joitakin painopisteitä kuluvalle vuodelle. Ensinnäkin itsestään selvä tavoite on TaSOn jäsenmäärän kasvattaminen entisestään. Talentian ja TaSOn on oltava paras vaihtoehto tuleville sosiaalialan ammattilaisille. Toiseksi haluan panostaa näkyvyyteen ja tiedottamiseen. Tämä tarkoittaa niin ulkoista viestintää esimerkiksi median suhteen kuin sisäistä viestintää jäsenistölle. Tässä auttaa etenkin kohta julkaistavat uudet internet-sivumme sekä siihen kuuluvat keskustelufoorumit. Toivonkin, että sankoin joukoin otatte vastaan mahdollisuuden olla yhteydessä niin TaSOn hallituksiin kuin muihin yhdistyksen jäseniin ylipäätään.

Kolmas tärkeä asia on kummijärjestelmän kehittäminen. Alueellisen toimimisen ja vaikuttamisen näkökulmasta järjestelmä on erittäin tervetullut ja siinä on paljon potentiaalia. Nyt meidän tehtävänämme onkin saada kummijärjestelmä toimimaan kaikilla alueilla ja tietenkin tärkeää on se, että kaikki saavat kummitoiminnasta jotain irti.

Viimeisimpänä, vaan ei vähäisimpänä asia, johon haluan erityisesti panostaa yhdistyksessä; jäsenistön äänen kuuleminen. Me emme hallituksessa aina välttämättä tiedä kaikkia hyviä, perusteltuja mielipiteitä eri asioihin. Demokraattisuudenkin kannalta on tärkeää, että kuulemme jäsenistömme ajatuksia tehdessämme päätöksiä ja linjauksia sekä ottaessamme kantaa. Pohdimme jo alkuvuodesta monia tärkeitä asioita yhdistyksen kannalta. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi Talentian uudistuvat arvot tai TaSOn jäsenmäärän kannalta olennainen uuden rekrytointituotteen valinta. Olipa asia mikä hyvänsä, toivon että juuri Sinä, hyvä TaSOlainen, tuot mielipiteesi esiin lähettämällä meille postia tai osallistumalla keskusteluun uutuuttaan kiiltelevillä keskustelufoorumeillamme. Löydät foorumit uusilta nettisivuiltamme, jotka julkaisemme virallisesti 1.2.2011.

Toinen Maanantai-blogi löytyy myös jatkossa sieltä! Tuleva vuosi tuntuu monessakin suhteessa hyvin jännittävältä!

Kirjoittaja: Antti Piispanen, Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulu. TaSO ry:n puheenjohtaja.

Viime aikoina olen potenut yleistä ärtymystä työurien pidentämiskeskustelusta., joka näyttäytyy mielestäni kovin vinoutuneelta opiskelijan näkökulmasta. Monta kertaa kuultu lause ”työuria tulee pidentää myös alkupäästä” johtaa ajatukseen tiukoista valmistumisaikatauluista ja jopa korkeakoulutuksen maksullisuudesta. Yleisenä ajatuksena tuntuu olevan, että kepitetään opiskelijat valmistumaan mahdollisimman nopeasti silläkin uhalla, ettei urakkatahdilla saada päteviä, osaavia ja näkemyksellisiä työntekijöitä korkeakoulutettujen työmarkkinoille.

Samaan aikaan keskustellaan kahdesta asiasta:

a) miten opiskelijat tulisi saada opiskeluputkesta mahdollisimman nopeasti

b) miten työelämän laatua tulisi parantaa, jotta siellä jaksettaisiin mahdollisimman pitkään.

Mihin tästä keskustelusta on unohtunut opiskeluajan laatu, joka edesauttaa jaksamista myös myöhemmin työelämässä? Nuorelle ihmiselle kasataan paineita nopeasta valmistumisesta, työkokemuksen hankkimisesta, sopivien työ- ja harjoittelupaikkojen löytämisestä, toimeentulosta, perheenperustamisesta... Kun näillä vaatimuksilla kuristetaan opiskelijaa uupumuksen partaalle jo opiskeluaikana, niin siinäpä vasta loistava pohja aloittaa kestävä työelämä!

Itsehän olen opiskellut pitkään ja hartaasti, enkä näe tässä mitään ongelmaa itseni, työelämän tai kansantalouden kannalta. Opintojani olen rahoittanut työnteolla, ja vaikka duunini siivoojana tai kaupan jouluapulaisena eivät nyt varsinaisesti lisää muodollista pätevyyttäni sosiaalityöntekijänä, ne ehdottomasti tuovat minulle enemmän elämänkokemusta ja sosiaalista pääomaa. Työstä olen maksanut myös veroa, joten yhteiskunnan ei kannata tältäkään osalta olla huolissaan. Ja pitkä opiskeluaika, mitä kaikkea sillä olenkaan ehtinyt tekemään! Olen opiskellut montamonta opintopistettä yli vaaditun rajan – siis sivistänyt itseäni ja lisännyt osaamistani. Olen ehtinyt nauttia ystävieni seurasta ja sosiaalisesta elämästä – olen pitänyt ihmissuhteistani ja sitä kautta hyvinvoinnistani huolta. Olen myös ehtinyt harrastaa erilaisia asioita ja ennen kaikkea toimia järjestöelämässä aktiivisesti.

Olenkin pohtinut viime aikoina, mitä osa-alueita minusta olisi jäänyt kehittymättä ilman järjestötoiminnassa mukana oloa, jos olisin vain keskittynyt opiskelemaan tutkintovaatimukset läpi mahdollisimman reippaalla tahdilla. Toiminta Talentiassa ja TaSOssa on opettanut minulle aivan käsittämättömän määrän asioita sosiaalialasta, ammattiyhdistyskentästä, yhdistystoiminnasta ja myös minusta itsestäni. Voin aivan rehellisesti sanoa, että minusta on tullut parempi sosiaalityöntekijä oman aktiivisuuteni ansiosta. Tiedän myös paremmin omat kykyni, olen saanut niistä rehellistä palautetta ja kehittänyt itseäni sen mukaan, ja tiedän myös, millaista työtä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Ihmiset voivat kehittyä monella tavalla, eikä järjestötoiminta ole se ainoa tie onneen. Mutta riittävä keino ihmisenä ja sosiaalialan ammattilaisena kehittymiseen ei ole luennoilla istuminen, tenttikirjojen lukeminen eikä edes innokas käytännön harjoitteluihin osallistuminen. Samaan aikaan pätevyyttä ja uusia kokemuksia kannattaa etsiä myös muualta vaikka valmistuminen hieman venyisikin. Sekä opiskeluajan että työelämän tulee tarjota onnistumisen elämyksiä ja tekemisen iloa, ja tämä on se tapa, jolla ihmiset jaksavat ja haluavat tehdä mielekkäitä töitään tarvittaessa muutamia vuosia kauemminkin. Opiskelijoiden pakottaminen pakkotahtiseen valmistumiseen ei tue mitään näistä pyrkimyksistä.

Tämä blogiteksti julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Jotta saisin jonkinlaisen aasinsillan ajankohtaiseen juhlapäivään, niin kehotan teitä kaikkia tekemään itsenäisiä päätöksiä ja vastustamaan sellaista yksioikoista ajattelua, joka vaatii uhrauksia oman hyvinvoinnin tai itsensä kehittämisen kustannuksella. Kuten tämän vuoden TaSO-päivillä opittiin, joku roti se olla pitää!

Toinen Maanantai-blogi jää joulutauolle. TaSOn hallituksen puolesta toivotan kaikille lukijoillemme parhainta joulua ja entistä TaSOkkaampaa uutta vuotta! Ensi vuonna uudet kujeet!

Kirjoittaja: Petra Salovaara, TaSOn varapuheenjohtaja, viitta vaille valmis sosiaalityön maisteri

Kuinka usein kuulette lauseen paikalla, muttei läsnä? Jos mieleenne tulee nopeasti pohdittuna yksikin kerta, niin kuinka kyseisen lauseen kuuleminen teihin vaikutti tai miltä se tuntui? Vai olitko se juuri sinä, jonka suusta kyseinen sammakko loikkasi kumppanisi, ystäväsi tai asiakkaasi kasvoille? Usein lausahduksen kuulee maustettuna pienellä ja nolostuneella naurahduksella, jonka pitäisi kuitata sanojan kanssa vuorovaikutustilanteessa olevalle henkilölle latteaan huulenheittoon puettuna pahoittelu läsnä olon ja aidon kohtaamisen jäämisestä paitsioon.

Syksyn saapumisen mukanaan tuomat alkuinnostukset töissä, opinnoissa ja harrastuksissa on jo koettu sekä todellinen ja toisinaan harmaakin arki on pakerruksen alla. Opinnoissa sen huomaa luentosaleihin raijattuina läppäreinä ja nettikännyköinä, jotka niin usein vilkkuvat sinivalkoista naamakirjan kajoa opiskelijan poskille. Kuinkahan paljon sitä oppiikaan pelkästään olemalla fyysisesti paikalla ja mahdollisesti vain siksi, että on pakko?

Millaista onkaan kuulluksi tulemattomuuden kokemus sellaiselle henkilölle, joka niin sanotusti lakki ja sydän kourassa tulee sosiaalialan ammattilaisen pakeille? Kiireinen työntekijä, jolla on noin tuhat asiaa samanaikaisesti mielessä, kirjaa ylös asiakkaan kertomusta ja nollat taulussa tavoittelee katsekontaktia, jotta edes jonkinasteinen kohtaaminen tapahtuisi. Jos henkilökohtaista kokemusta kuulluksi tulemattomuudesta meillä tulevilla ja nykyisillä alan ammattilaisilla ei ole ja samaistuminen tuottaa vaikeuksia, niin muistelkaa vielä hetkisen ajan sitä edellistä kertaa, jolloin kipristelevän inhottavasti saitte kuulla punaisten poskien takaa heitetyn lauseen: ”hei sori, oon paikalla, mutten läsnä”!

”Sanalle, ja sitä myötä ihmisyksilölle ei ole mitään kauheampaa kuin vastausta vaille jääminen (Mihail Bahtin 1986).”

Hyvää loppusyksyä kaikille!

Kirjoittaja: Tessa Tuukkanen-Salovesi, TaSO ry:n talousvastaava.

Olenkohan tulossa vanhaksi? Aiemmin maagisena pitämäni luku 25 on nyt ylitetty: ehkä viimeaikainen pohdiskeluni johtuukin siitä.

Ennen oli tavatonta jos tuleva mies löytyi kotikylän sijaan ”isolta kirkolta”. Mummonikin puhuu usein naapurikyläläistä, aivan kuin he olisivat aikoinaan olleet kuin eri kansaa. Oma kylä oli oma maailma. Toisin on nykyään. Vietin kevään 2010 vaihdossa Ruotsissa. Tulen varmasti aina muistamaan turkkilaisen, erittäin kansainvälisen, kämppikseni. Hän oli tavannut edellisen Briteissä viettämänsä vaihtovuoden aikana tsekkiläisen poikaystävänsä, teki nyt maisteri-opintoja Ruotsissa, oli lähdössä kesäksi Saksaan harjoitteluun ja sen jälkeen taas kukaties minne maisteriopintoja jatkamaan. Moniin verrattuna tämäkin on vielä vähäistä kansainvälisyyttä. Yhtä kaikki, maailma tuntuu kutistuneen: sehän on kohta kuin iso kylä!

Paitsi maailman rajat, myös Suomen sisäiset rajat, ovat luonnollisesti tässä kehityskulussa kutistuneet. Puhumattakaan kylien tai kuntien rajoista. Ihmiset liikkuvat nykyään hyvin laajasti. Jalat vievät sinne, mistä on saanut opiskelu – ja myöhemmin työpaikan. Omalla kohdallakin junassa ja bussissa istumisesta on tullut arkipäivää. En haluaisi välimatkan antaa vaikuttaa siihen, etten voisi nähdä perhettä ja ystäviä niin usein kuin haluan. Toki totuutta ei pääse pakoon: välimatkaa kertyy. Huomaan seuraavani haikeudella ystäviäni, joiden perheet asuvat samalla paikkakunnalla missä he itse opiskelevat. Arjen jakaminen oman perheen ja lapsuudenystävien kanssa ei ole heidän kohdallaan tarvinnut loppua siihen, kun he ovat lähteneet opiskelemaan. Onneksi on puhelimet ja onneksi on Skype: vaihdossa ei olisi ilman tätä pärjännyt.

Mutta entä tulevaisuudessa? Ehkä olen tulossa vanhaksi senkin suhteen, että mietin omien vanhempieni ikääntymistä. Skypet, Facebookit ja sähköpostit eivät korvaa kunnollisia tapaamisia. Sosiaali – ja terveysministeriö on valmistellut kotikuntalain sekä siihen liittyvän sosiaali- ja terveydenhuollon lainsäädännön muuttamista. Lakimuutosten on tarkoitus tulla voimaan vuoden 2011 alusta. Lakimuutos mahdollistaisi laitoksissa asuvien vanhusten ja kehitysvammaisten muuton lähelle sukulaisiin. Aiempaa rajoitussäännöstä on perusteltu lähinnä kuntien keskinäiseen palvelujen ja niiden järjestämiseen liittyvillä taloudellisilla syillä. Rajoitussäännös on kuitenkin ongelmallinen kansainvälisten sopimusten valossa. Esityksessä on huomioitu muutoksen sosiaalisen vaikutukset, joiden mukaan omaiset ja läheiset voisivat aiempaa paremmin osallistua vanhusten ja vammaisten hoitoon.

Tässäkin laissa, kuten laeissa aina, on monia seikkaperäisiä kohti, joita yhden Toinen Maanantai-blogin yhteydessä on mahdotonta avata. Miten kulut todellisuudessa jakautuisivat? Autioituisiko maaseutu entisestään kaupungistumisen vahvistuessa? Haluaisivatko vanhukset todella muuttaa kotikunnastaan? Kysymyksiä on roppakaupallinen. Ajatuksena lakiesitys jäi kuitenkin mieleeni. Vappu Taipale toteaa Kotilieden aihetta koskevassa haastattelussa, että olisi romantisointia vaatia eri sukupolvia muuttamaan enää saman katon alle. On aika luoda uutta. (Kotiliesi 16/2010.) Olemmeko valmiit ottamaan vastuuta vanhuksistamme? Menneen ajan perään haikailun sijaan, ehkä tässä lakiesityksessä olisi nähtävissä yksi konkreettinen toimintaehdotus tulevaisuudelle.

Kirjoittaja: Anu Övermark, hallituksen työmarkkinavastaava (yo). Opiskelee sosiaalityötä Jyväskylän yliopistossa

Luin joku aika sitten kotipaikkakuntani paikallislehdestä, että nytpä on keksitty uusi oivallus; liito-oraville ikioma kulkuväylä Hirvaskankaan pian valmistuvan liittymäalueen yli. No jopas kuulosti kummalliselta ja ensimmäinen ajatushan oli, että pahustako sen liittymän täytyy niin iso olla, että ei edes liitäen pääse yli. Kritiikin jälkeen kuitenkin ymmärsin, että kyseessähän on melkoinen innovaatio, jonka avulla liito-oravia pyritään suojelemaan.

Käytännössähän tämä kulkuväylä toimii siten, että tien varteen pystytetään normaaleja valaisinpylväitä huomattavasti korkeampia karhennettuja puupylväitä, jotta niistä on liito-oravan turvallista lennellä tien toisella puolella olevaan tolppaan. Liito-oravien toivotaan oppivan, että näin kulkeminen on turvallista ja valitsevan reittinsä tolppien mukaisesti. Tiettävästi tämä on ensimmäinen liito-oravien pylväistetty reitti Suomessa. Jos liito-oravien huomataan omaksuvan tällainen keinotekoinen reittivaihtoehto, voidaan tolppia ryhtyä pystyttämään myös muualle Suomeen.

TaSO ry:n hallitus totesi taannoisessa hallituksen järjestäytymiskokouksessa, että ympäristön suojelemisen tulisi olla jokaisen velvollisuus, ja tähän tulisi myös ammattijärjestötoiminnassa kiinnittää huomiota. Tämän vuoksi päätettiinkin perustaa uusi pesti ja nimetä ympäristövastaaviksi kaksi hallituksen jäsentä. Ensitöikseen ympäristövastaavat alkoivat miettiä, mitä ympäristön suojelu voisi TaSO ry:n toiminnassa tarkoittaa. Pohdinnan tuloksena laadittiin TaSO ry:n ympäristöstrategia, joka on tulossa jossain vaiheessa myös jäsenistön nähtäväksi uusille TaSO ry:n nettisivuille.

Ympäristöstrategiassa nostetaan esille ne käytännön toimenpiteet, joiden avulla TaSO ry toteuttaa uutta ympäristöystävällisempää linjaansa. Tällaisia asioita ovat muun muassa julkisenliikenteen hyödyntäminen, tulosteiden vähentäminen sekä lähi- ja Reilun kaupan tuotteiden suosiminen. Ympäristövastaavien tehtävänä on seurata, että strategiassa esitetyt ajatukset siirtyvät myös paperilta käytäntöön.

Mielestäni jokaisen olisi hyvä aika ajoin pohtia omia ympäristöarvojaan ja niitä keinoja, joilla omassa elämässään pystyisi huomioimaan ympäristön paremmin. Mikseipä voisi kirjata myös paperille oman ympäristöstrategiansa ja pistää sen muistutukseksi jääkaapin oveen. Ympäristöä voi suojella monin eri tavoin ja ympäristöystävälliset teot voivat olla aluksi hyvinkin pieniä. Tärkeintä mielestäni on halu toimia ja kehittää myös uudenlaisia tapoja luonnon suojelemiseksi. Haluankin kannustaa kaikkia kertomaan, millaisia ekotekoja juuri sinä olet tehnyt. Oletko vienyt vanhoja vaatteita kirpputorille, ollut istuttamassa puita tai keräämässä roskia, ehkäpä olet ollut vartioimassa, kun kilpikonnat käyvät munimassa hiekkarannalle. Kerro! Näin voimme levittää hyviä käytäntöjä eteenpäin ja keksiä ehkä yhtä innovatiivisen keinon suojella luontoa kuin Hirvaskankaalla.

Kirjoittaja: Kirsti Hallikainen. Hallituksen alue- ja ympäristövastaava. Opiskelee sosiaalityötä Jyväskylän yliopistossa.

Äiti soittaa taas. Tiedän puhelun kulun ennalta ja vastaan kireästi ärtyneellä äänellä. Puhelu on jälleen lyhyt, sisältö sama kuin joka kerta. “Milloin tulet käymään?” äiti utelee. Vastaan taas: “ensi viikolla” ja sydäntä raastaa. Jo kolmatta viikkoa sama “ensi viikolla” vastaus. Äiti kuulostaa pettyneeltä. Itseäni hermostuttaa ja tiuskasen kaiken päätteeksi kolkosti, että on nyt kiire. Puhelun jälkeen oloni on paska. Anteeksi äiti, mietin hiljaa mielessäni. Tunnen luissani, kuinka olen taas pahoittanut äidin mielen. En tarkoittanut. Ymmärränhän minä, että äidistä olisi mukava nähdä tytärtäänkin välillä. Toisinaan taas en jaksa käsittää miksi, kun puhelimessakin osaan olla täysi vatipää.

Pohdin elämää. Miten siitä on tällaista tullut? Kaikkien hyvien pyrkimysteni kustannuksella olen ansainnut vain maailman huonoin tytär palkinnon. Tuhahdan kyynisesti “varsinainen sosiaalialan ammattilainen.. ja paskat”. Kiireen keskellä kieroutuneet prioriteetit olisi varmaan aiheellista yrittää oikaista. Miten ihmeessä tärkein on lipasahtanut viimeiseksi? Pitää tehdä tuota ja tätä, sekä sännätä sinne ja tonne. Stressikiukun puran ärtyneenä kätevästi äidin soittaessa. Ihmettelen, miten äiti jaksaa aina ottaa vastaan kaikki kuprut ja tuhinat. Välillä muistutan purkauksiltani murrosikäistä ennemmin kuin tasapainoista aikuista. Silti äiti ei ikinä lakkaa soittamasta.

Tietääköhän äiti, kuinka on parasta mennä kotiin päiväksi ja syödä äitin tekemää ruokaa. Mahtaako äiti tietää, että on mun niin sanotun elämäni henkireikä. Mahtaako äiti tietää, kuinka paljon yksi kotona hemmoteltavana vietetty päivä kannattelee mua arjessa eteenpäin. Tietääköhän äiti, että on mun maailman rakkain ihminen? Pitäisiköhän mun kertoo se äidille seuraavalla kerralla kun se taas soittaa?

Kirjoittaja: Outi Viitanen. TaSOn hallituksen kansainvälisyys- ja ympäristövastaava.

Hyvät TaSOlaiset,

Muistatte ehkä kevätkaudella toteutetun lukijakyselyn, jossa käsiteltiin TaSO-lehteämme ja TaSOn tiedotusta. Palautteenne perusteella päätimme hallituksen kokouksessa 17.9.2010 esittää uudistuksia TaSOn toimintaan. Tämän tiedotteen tarkoituksena on kertoa teille, millaisia uudistuksia lähdemme toteuttamaan.

Lukijakyselyn avartavinta antia oli jäsenistömme suhtautuminen TaSO-lehteen. Valtaosan mielestä lehti oli hyvä olla, mutta ei välttämätön. Lisäksi muiden kysymysten ja etenkin avo-vastausten perusteella tulimme siihen tulokseen, että lehtemme ei ole loppujen lopuksi niin antoisa kuin haluaisimme. Koska lehden tuottaminen vie valtavasti aikaa, energiaa ja lähes kolmanneksen budjetistamme, olemme päättäneet siirtyä asteittain ensi kevään aikana painetusta lehdestä laajempaan sähköiseen tiedottamiseen. Koemme, että tämä vapauttaa resursseja laajemmin muuhun jäsentoimintaan sekä alueellisesti että valtakunnallisesti.

Hallituksen päätös muutoksesta tapahtuu seuraavanlaisella aikataululla: keväällä 2011 ilmestyvät vielä painettuina lehdet 1/2011 ja 2/2011. Tämän jälkeen lehti ei enää tule ilmestymään sellaisenaan. Emme kuitenkaan missään nimessä ole lopettamassa ajankohtaisten ja tärkeiden asioiden käsittelyä tai jäsenistöä koskevan tiedon levittämistä. Kevään 2011 jälkeen TaSO-lehden toteutuksella on kaksi mahdollisuutta. Joko siirrämme lehden ”sellaisenaan” nettisivuillemme, mistä sitä voi helposti kaydä lukemassa, milloin itse haluaa. Toisena vaihtoehtona on muuttaa nettisivujamme siihen suuntaan, että niille päivittyy usein uusia uutisia ja artikkeleita, kuten suositut vaihtarikertomukset tai työelämään siirtyneiden TaSOlaisten haastattelut. Tällöin varsinainen TaSO-lehti poistuisi kokonaan. Kumpaa vaihtoehtoa sinä kannatat?

Toisena suurena tiedotuksellisena muutoksena olemme päättäneet täysin uudistaa TaSOn nettisivut. Rakennan tässä kuluvan syksyn mittaan täysin uudet sivut omalle palvelimellemme. Tämä mahdollistaa nettisivujen tarkoituksenmukaisemman päivittämisen ja antaa käyttöömme uudenlaisia mahdollisuuksia. Suunnitelmissamme on esimerkiksi liittää sivuillemme hyvää palautetta saanut Toinen Maanantai -blogi, keskustelufoorumi ja pikagallupit sekä ajantasaistaa vanhoja tietoja ja ulkonäköä sekä toimivuutta ylipäätään. (Toki nämä ovat vielä tässä vaiheessa suuria suunnitelmia, mutta) Viimeistään tammikuussa pääsette sitten näkemään, millaisen lopputuloksen nettisivujemme uudistus sai.

Muistattehan, että jo valmistuneiden ja työelämään siirtyneiden jäsenten tulee ilmoittaa itse valmistumisestaan Talentiaan ja erota opiskelijayhdistyksen jäsenyydestä, jolloin he eivät saa enää turhaan postia TaSO:lta ja Talentian opiskelijatoiminnalta. Tämän ilmoituksen voi tehdä sähköpostitse jasensihteerit@talentia.fi tai Talentian www-sivujen kautta e-asioinnissa omilla pankkitunnuksilla.

Toivottavasti tämä kirjoitus herätti Sinussa ajatuksia ja tunteita. Kaikki kritiikki ja kehitysehdotukset ovat, kuten aina, enemmän kuin tervetulleita.

Lopuksi haluaisin vielä rohkaista kaikkia jäseniämme osallistumaan aktiivisesti toimintaamme. TaSO ry yhdistyksenä ei ole hallituksen pieni sisäpiiri, vaan toimintaan voi vaikuttaa ja päästä mukaan. Toivoisinkin, että jos Sinulla on osaamista ja intoa, joita haluat meille sosiaalialan korkeakouluopiskelijoille tarjota, ota meihin rohkeasti yhteyttä. Esimerkiksi kirjoitukset lehteen tai blogiimme ovat erittäin tervetulleita!

Terveisin,

Antti Piispanen, TaSO ry:n tiedottaja & koulutuspoliittinen vastaava (AMK)

Syksyn tulon huomaa siitä, että tarvitsee taas katsoa lämpömittaria ennen ulos lähtöä, jotta tietää mitä laittaa päällensä. Syksyn tulon huomaa myös auttamattomasti siitä, kun uudet opiskelijat saapuvat kaupunkiin ja oppilaitoksiin. Fuksit kirmailevat tutoriensa johdolla ympäri kampusta yleensä innostunut ja hiukan hämmästynyt ilme kasvoillaan. Kaikki on uutta, ihmeellistä ja opiskelijaelämä vasta edessä.

Näin syksyisin alan usein itsekin miettimään fuksivuottani, josta on jo kulunut neljä vuotta. Kaikki tuntui silloin niin käsittämättömän hienolta; uudet opiskelukaverit, sosiaalityö, yliopisto ja Turku. Olin opiskellut lukion jälkeen vuoden toista alaa ja tajunnut kesken vuoden, ettei se ole minua varten. Aloin valmistautua kevään aikana sosiaalityön pääsykokeisiin ja todellakin näin asian eteen paljon vaivaa. En näet halunnut jäädä jumiin aikaisempaan oppilaitokseen saati pitää välivuotta. Muistan kuinka pääsykokeisiin päntätessä pohdin, että jos vain pääsisin opiskelemaan, en kyllä koskaan enää valittaisi mistään. Kun pääsykokeiden tulokset kesän aikana varmentuivat, tunsin oikeasti olevani yksi maailman onnellisimmista ihmisistä saadessani opiskelupaikan.

Fuksivuonnakin syksy vaihtui talveksi ja opiskelijabileiden oheen tuli tenttejä, luentoja, seminaareja ja esseitä. Kiirettä piti ja tehtävää riitti. Pikku hiljaa alkoi kuulua purnausta ja manaamista ainaisesta puurtamisesta. Arki oli astunut sisään opiskelijakämppäni ovesta. Kun kiire ja purnaaminen olivat pahimmillaan, muistutin usein itseäni siitä, miten onnellinen olinkaan saadessani opiskella haluamaani alaa. Muistelin myös sitä fiilistä, kun kuulin päässeeni opiskelemaan. Tämä sai yleensä hymyn nousemaan kasvoilleni ja asiat palautumaan oikeisiin mittasuhteisiin. Tätä samaa keinoa käytän vielä edelleenkin ja sillä tuntuu olevan sama vaikutus. Voin vain todeta olevani erittäin tyytyväinen niihin valintoihin, joita tein vuonna 2007 ja tunnen olevani nyt oikealla tiellä.

Kehotankin kiireen keskellä kaikkia muistelemaan omaa opiskelujensa aloitusta ja palaamaan niihin fiiliksiin. Ehkä sieltä löytyy hiukan lisäasennetta ja motivaatiota tulevan vuoden opintoja varten! Lisäintoa opiskeluun voi myös etsiä mielekkäästä harrastuksesta, ystävistä tai vaikka haaveilusta. Jokaisella on varmasti oma konstinsa motivaation nostattamiseen, se on vain löydettävä. Jos opiskelu kuitenkin edelleen tuntuu vastenmieliseltä ja tarkoituksettomalta, on syytä itsetutkiskeluun. Opiskeluinnon pitää lähteä itsestä ja tätä intoa löytyy vain, jos kokee tekemisensä mielekkääksi. Välillä sen eteen pitää tehdä isojakin ratkaisuja ja muutoksia.

Toivon kaikille oikein ihanaa syksyä, intoa uuden oppimiseen ja ennen kaikkea tsemppiä opintoihin!

Kirjoittaja: Iida Partanen. Hallituksen sihteeri, jäsensihteeri ja koulutuspoliittinen vastaava (yo). Opiskelee Turun yliopistossa pääaineenaan sosiaalityötä.

Elämme erittäin tärkeitä aikoja. Maailmaa on riepotellut pari viimeistä vuotta ennennäkemättömän kova finanssikriisi, jonka vaikutukset tullaan tuntemaan vielä pitkään. Kasinokapitalismi aiheuttaa tasaisin väliajoin mittavan määrän inhimillistä kärsimystä ja on rakennettu kestämättömälle pohjalle niin moraalisesti kuin ympäristönkin kannalta. Olen mielenkiinnolla seurannut, ja yrittänyt myös vaikuttaa siihen miten tästä jatketaan eteenpäin.

Eduskuntavaalit 2011 lähestyvät kovaa vauhtia. Vaikka olemmekin luovuttaneet merkittävän osan päätäntävallastamme Euroopan Unionin ja yksityisten pääomasijoittajien käsiin, vaaleilla on silti edelleen merkitystä. Ymmärrän kyllä, että poliittinen vaikuttaminen voi tuntua monesta kaukaiselta. Meidän täytyy kuitenkin muistaa, että kaikki ympärillämme on politiikan tulosta. Tahdotko sinä antaa kaiken päätäntävallan elinympäristöstäsi, jopa elämästäsi, jollekin muulle?

Meillä sosiaalialan ammattilaisilla on vastuu tästä maailmasta ja siihen kuuluu erottamattomasti esimerkiksi köyhyyttä ja syrjäytymistä tuottavien rakenteiden torjuminen ja poistaminen. Jos haluamme tosissaan auttaa muita ihmisiä, emme voi paeta vastuutamme ja ajatella hoitavamme vain omaa perustyötämme. Muutoksen hakeminen yhteiskunnan ja lakien tasolla on tehokkaampaa ja tuottaa pysyvämpiä lopputuloksia. Meidän tulee aktiivisesti etsiä keinoja vaikuttamiseen ja kutsua asiakkaitamme auttamaan meitä työssämme.

Miettikäämme siis jokainen tahollamme, millaisen maailman haluamme nähdä tulevaisuudessa, ehkä viiden tai kymmenen vuoden päästä. Mitkä ovat ne tavoitteet, joita sinä asettaisit entiselle Hyvinvointi-Suomelle? Mitä keinoja siihen käytettäisiin?

P.S. TaSO:n hallitus kirjoittaa kannanoton muotoon omat eduskuntavaalitavoitteensa. Jos sinulla on oikea resepti sosiaalialan opiskelijoiden hyvinvointiin, laitathan meille viestiä siitä!

Kirjoittaja: Antti Piispanen. Hallituksen koulutuspoliittinen vastaava (AMK) ja tiedottaja. Opiskelee Helsingin Diakonia-ammattikorkeakoulussa sosionomi-diakoniksi.