Onko sosiaalialan opiskelijan oikeus haluta rakentaa työuraansa myös muualla kuin kunnallisella sektorilla? Entä muodostuuko ajatteluun paradoksi, jos marginaalissa elävien henkilöiden auttamiseksi ei halua tehdä suoraa asiakastyötä?
Itse katselen sosiaalialaa tällä hetkellä harjoitteluni kautta järjestökentältä käsin, Kehitysvammaliitosta. Työni ei ole suoraa asiakastyötä tai perinteiseksi sosiaalityöksi miellettyä työtä. Työ on projektiluontoista ja sosiaalityöntekijän pätevyyden saanut henkilö toimii esimerkiksi projektipäällikkönä. Huomaan, miten paljon todellista vaikuttamistyötä sekä asenteiden että politiikan tasolla ainakin täältä käsin pääsee tekemään. Asiakasnäkökulmaa kuitenkaan unohtamatta! Järjestössä tehdään taukoamatta yhteistyötä kehitysvammaisten henkilöiden sekä heidän kanssaan työskentelevien ammattilaisten kanssa. Kyseinen työ houkuttaa myös minua. Mutta miksi en ole saanut kokea tukea päätökselleni?
Ajoittain tuntuu unohtuvan, että sosiaalityöntekijän pätevyyden saavat henkilöt ovat myös valtiotieteilijöitä tai yhteiskuntatieteilijöitä. Osaajia, joilla on erityiset sosiaaliset silmälasit. Muistelenkin haikeana omia sosionomiopintojani, kun meitä opiskelijoita rohkeasti kannustettiin hakeutumaan harjoitteluun ja töihin järjestöihin. Nyt ei tunnu siltä. Miksi sosiaalialan osaajat halutaan rajata vain kuntien käyttöön? Eikö meilläkin tulisi olla oikeus itse valita omat työpaikkamme kaikilta yhteiskunnan sektoreilta? Jos jokainen organisaatio tarvitsee kasvatustieteilijää[1], niin kyllä jokainen työyhteisö tarvitsee mielestäni myös sosiaalialan osaajaa!
Kunnat eivät välttämättä näyttäydy myöskään houkuttelevina työpaikkoina nuoren vastavalmistuneen silmin. Työmäärät ja resurssien vähyys tuovat työhön sellaisia reunaehtoja, joiden kanssa helposti väsyy. En kuitenkaan tarkoita sitä, ettei sosiaalihuollon palveluita enää tulisi kunnista löytyä tai sosiaalialan ammattilaisten osaamisesta kilpailtaisiin ja palveluiden saatavuus mahdollistettaisiin vain taloudellisesti parempiosaisille. Päinvastoin! Kysymys on opiskelijoiden valinnan vapaudesta ja opetushenkilökunnan kannustuksesta meidän ammattilaisuutemme kehittymiseksi.
Idealismi on itselleni tärkeä osa työtä. Ja en halua valua kyynisyyden alle vielä suoraan valmistuttuani. Nyt kevään järjestössä työskennelleenä koen saaneeni kerättyä aimo annoksen idealismia itseeni. Ja siksi jaksankin taas kesän työskennellä kunnallisella sektorilla!
TaSO ry:n hallituksen jäsenille voi iskeä kirjoitusinto myös kesällä ja blogi päivittyykin epäsäännöllisesti kesän mittaan. Varmuudella Toinen maanantai päivittyy kuitenkin jälleen elokuun 30. päivä.
Ihanaa kesää kaikille!
Kirjoittaja: Tiina Lehto. Hallituksen puheenjohtaja. Opiskelee sosiaalityötä Helsingin yliopistossa.
Kommentit