Kuinka usein kuulette lauseen paikalla, muttei läsnä? Jos mieleenne tulee nopeasti pohdittuna yksikin kerta, niin kuinka kyseisen lauseen kuuleminen teihin vaikutti tai miltä se tuntui? Vai olitko se juuri sinä, jonka suusta kyseinen sammakko loikkasi kumppanisi, ystäväsi tai asiakkaasi kasvoille? Usein lausahduksen kuulee maustettuna pienellä ja nolostuneella naurahduksella, jonka pitäisi kuitata sanojan kanssa vuorovaikutustilanteessa olevalle henkilölle latteaan huulenheittoon puettuna pahoittelu läsnä olon ja aidon kohtaamisen jäämisestä paitsioon.

Syksyn saapumisen mukanaan tuomat alkuinnostukset töissä, opinnoissa ja harrastuksissa on jo koettu sekä todellinen ja toisinaan harmaakin arki on pakerruksen alla. Opinnoissa sen huomaa luentosaleihin raijattuina läppäreinä ja nettikännyköinä, jotka niin usein vilkkuvat sinivalkoista naamakirjan kajoa opiskelijan poskille. Kuinkahan paljon sitä oppiikaan pelkästään olemalla fyysisesti paikalla ja mahdollisesti vain siksi, että on pakko?

Millaista onkaan kuulluksi tulemattomuuden kokemus sellaiselle henkilölle, joka niin sanotusti lakki ja sydän kourassa tulee sosiaalialan ammattilaisen pakeille? Kiireinen työntekijä, jolla on noin tuhat asiaa samanaikaisesti mielessä, kirjaa ylös asiakkaan kertomusta ja nollat taulussa tavoittelee katsekontaktia, jotta edes jonkinasteinen kohtaaminen tapahtuisi. Jos henkilökohtaista kokemusta kuulluksi tulemattomuudesta meillä tulevilla ja nykyisillä alan ammattilaisilla ei ole ja samaistuminen tuottaa vaikeuksia, niin muistelkaa vielä hetkisen ajan sitä edellistä kertaa, jolloin kipristelevän inhottavasti saitte kuulla punaisten poskien takaa heitetyn lauseen: ”hei sori, oon paikalla, mutten läsnä”!

”Sanalle, ja sitä myötä ihmisyksilölle ei ole mitään kauheampaa kuin vastausta vaille jääminen (Mihail Bahtin 1986).”

Hyvää loppusyksyä kaikille!

Kirjoittaja: Tessa Tuukkanen-Salovesi, TaSO ry:n talousvastaava.