Viime aikoina olen potenut yleistä ärtymystä työurien pidentämiskeskustelusta., joka näyttäytyy mielestäni kovin vinoutuneelta opiskelijan näkökulmasta. Monta kertaa kuultu lause ”työuria tulee pidentää myös alkupäästä” johtaa ajatukseen tiukoista valmistumisaikatauluista ja jopa korkeakoulutuksen maksullisuudesta. Yleisenä ajatuksena tuntuu olevan, että kepitetään opiskelijat valmistumaan mahdollisimman nopeasti silläkin uhalla, ettei urakkatahdilla saada päteviä, osaavia ja näkemyksellisiä työntekijöitä korkeakoulutettujen työmarkkinoille.

Samaan aikaan keskustellaan kahdesta asiasta:

a) miten opiskelijat tulisi saada opiskeluputkesta mahdollisimman nopeasti

b) miten työelämän laatua tulisi parantaa, jotta siellä jaksettaisiin mahdollisimman pitkään.

Mihin tästä keskustelusta on unohtunut opiskeluajan laatu, joka edesauttaa jaksamista myös myöhemmin työelämässä? Nuorelle ihmiselle kasataan paineita nopeasta valmistumisesta, työkokemuksen hankkimisesta, sopivien työ- ja harjoittelupaikkojen löytämisestä, toimeentulosta, perheenperustamisesta... Kun näillä vaatimuksilla kuristetaan opiskelijaa uupumuksen partaalle jo opiskeluaikana, niin siinäpä vasta loistava pohja aloittaa kestävä työelämä!

Itsehän olen opiskellut pitkään ja hartaasti, enkä näe tässä mitään ongelmaa itseni, työelämän tai kansantalouden kannalta. Opintojani olen rahoittanut työnteolla, ja vaikka duunini siivoojana tai kaupan jouluapulaisena eivät nyt varsinaisesti lisää muodollista pätevyyttäni sosiaalityöntekijänä, ne ehdottomasti tuovat minulle enemmän elämänkokemusta ja sosiaalista pääomaa. Työstä olen maksanut myös veroa, joten yhteiskunnan ei kannata tältäkään osalta olla huolissaan. Ja pitkä opiskeluaika, mitä kaikkea sillä olenkaan ehtinyt tekemään! Olen opiskellut montamonta opintopistettä yli vaaditun rajan – siis sivistänyt itseäni ja lisännyt osaamistani. Olen ehtinyt nauttia ystävieni seurasta ja sosiaalisesta elämästä – olen pitänyt ihmissuhteistani ja sitä kautta hyvinvoinnistani huolta. Olen myös ehtinyt harrastaa erilaisia asioita ja ennen kaikkea toimia järjestöelämässä aktiivisesti.

Olenkin pohtinut viime aikoina, mitä osa-alueita minusta olisi jäänyt kehittymättä ilman järjestötoiminnassa mukana oloa, jos olisin vain keskittynyt opiskelemaan tutkintovaatimukset läpi mahdollisimman reippaalla tahdilla. Toiminta Talentiassa ja TaSOssa on opettanut minulle aivan käsittämättömän määrän asioita sosiaalialasta, ammattiyhdistyskentästä, yhdistystoiminnasta ja myös minusta itsestäni. Voin aivan rehellisesti sanoa, että minusta on tullut parempi sosiaalityöntekijä oman aktiivisuuteni ansiosta. Tiedän myös paremmin omat kykyni, olen saanut niistä rehellistä palautetta ja kehittänyt itseäni sen mukaan, ja tiedän myös, millaista työtä haluan tulevaisuudessa tehdä.

Ihmiset voivat kehittyä monella tavalla, eikä järjestötoiminta ole se ainoa tie onneen. Mutta riittävä keino ihmisenä ja sosiaalialan ammattilaisena kehittymiseen ei ole luennoilla istuminen, tenttikirjojen lukeminen eikä edes innokas käytännön harjoitteluihin osallistuminen. Samaan aikaan pätevyyttä ja uusia kokemuksia kannattaa etsiä myös muualta vaikka valmistuminen hieman venyisikin. Sekä opiskeluajan että työelämän tulee tarjota onnistumisen elämyksiä ja tekemisen iloa, ja tämä on se tapa, jolla ihmiset jaksavat ja haluavat tehdä mielekkäitä töitään tarvittaessa muutamia vuosia kauemminkin. Opiskelijoiden pakottaminen pakkotahtiseen valmistumiseen ei tue mitään näistä pyrkimyksistä.

Tämä blogiteksti julkaistaan itsenäisyyspäivänä. Jotta saisin jonkinlaisen aasinsillan ajankohtaiseen juhlapäivään, niin kehotan teitä kaikkia tekemään itsenäisiä päätöksiä ja vastustamaan sellaista yksioikoista ajattelua, joka vaatii uhrauksia oman hyvinvoinnin tai itsensä kehittämisen kustannuksella. Kuten tämän vuoden TaSO-päivillä opittiin, joku roti se olla pitää!

Toinen Maanantai-blogi jää joulutauolle. TaSOn hallituksen puolesta toivotan kaikille lukijoillemme parhainta joulua ja entistä TaSOkkaampaa uutta vuotta! Ensi vuonna uudet kujeet!

Kirjoittaja: Petra Salovaara, TaSOn varapuheenjohtaja, viitta vaille valmis sosiaalityön maisteri